Tansania


Tansania on usean vuoden ajan kärsinyt vaikeista sääoloista. Poikkeuksellisen pitkät kuivat kaudet ovat kuivuttaneet pellot, minkä vuoksi viljakasvien itäminen on hidastunut. Sadekauden alkaessa sateet ovat tulleet liian rajuina tuhoten nuoret taimet. Esimerkiksi maissisadot on käytännössä menetetty kokonaan usealla alueella.
 
Ruokkikaa Nälkäiset on toimittanut ruoka-apua viljatuhoalueelle Rift Valleyn -laakson syrjäkyliin, (mm. Yaeda, Chini, Mudesta, Mongowamono, Gembak, Endanawish, Ladja, Umbur ja Maseda).
Toisilta tansanialaisilta pienviljelijöiltä ostettua maissia on jaettu kyläläisille paikallisten seurakuntien avustuksella ja suomalaisen Gottfrid Stenroosin johdolla.

Vuoden 2014 aikana Ruokkikaa Nälkäiset -järjestö avusti 4000 perhettä, eli ainakin 24 000 ihmistä välttyi nälkäkuolemalta. Yhdistys varautuu tarvittaessa hankkimaan maissia nälänhätäalueen asukkaille myös vuonna 2015.