Intia
Intiassa Ruokkikaa Nälkäiset ry:n yhteistyökumppani on IndianChildren -säätiö. Ruokkikaa Nälkäiset kustantaa neljän kristillisen koulun lounaiden lisäksi kolmessa kohteessa ns. Balwadi-koulujen ruokahuollon. Balwadi -koulut ovat slummissa toimivia katukouluja. Niissä jaetaan ruokaa ja opetellaan elämän perustaitoja; lukemista, kirjoittamista ja puhtautta. Yhteensä noin 600 lasta saa koululounaan, joka on monille päivän ainoa kunnollinen ateria. Usein tarjolla on myös aamupuuro ja välipala. Monet lapset ovat kouluun tullessaan pahasti aliravittuja. Monipuolisen ruoan ansiosta heidän terveydentilansa kohenee ja keskittymiskyky palaa.Sen sijaan, että lapset vaeltelisivat kaduilla tai tekisivät työtä, he saavat leikkiä ja oppia. Koulussa he ovat turvassa ihmiskaupalta. Koululounaiden lisäksi opettajat vierailevat myös slummien sydämessä säännölliset jakaen 200 lapselle kananmunia ja maitoa.
Kiitos lahjastasi kaikkein pienimmille ja köyhimmille!