Libanon


Libanon on pieni 4,5 miljoonan asukkaan maa, jossa oleilee tällä hetkellä noin 1,5 miljoonaa pakolaista. Maa kamppailee monella eri sektorilla, sillä pakolaisvirta on osoittautunut erittäin suureksi ongelmaksi Libanonissa. Valtio ei pysty auttamaan kaikkia apuatarvitsevia. Pakolaiset pyrkivät jatkamaan matkaa mahdollisimman pian ja hakemaan turvaa kauempaa.

Yhteistyössä beirutilaisen The Rock Eternal Churchin kanssa RN-järjestö hankkii elintarvikkeita ja hätämajoitusvarusteita syyrialaisille, jotka pakenevat sotaa ja irakilaisille kristityille, jotka pakenevat vainoja. Tämän seurakunnan kautta on syyrian sotavuosien aikana saanut apua tuhannet pakolaiset. Pyrimme laajentamaan avustustyötä, jotta säännöllinen ruoka-apu voitaisiin taata kaikille tarvitseville. Vuoden 2019 tammikuusta alkoi säännöllinen avustustyö, jolla pyritään ruokkimaan ainakin 140  pakolaisperhettä. Ruokakuponkien jako on osoittautunut toimivaksi tavaksi auttaa. Useimmille pakolaisperheistä seurakunnasta saadut ruokakupongit ovat ainoa avun lähde.

Tule mukaan auttamaan kaiken menettäneitä kärsiviä syyrialaisia ja irakilaisia!