ALBANIA 2012

Joulukuu 2012

Ruokkikaa Nälkäiset jakaa kolmessa kaupungissa Lac, Rreshen ja Lushnje kolmen eri seurakunnan avustuksella ruoka-apua Albaniassa. Työ on alkuvaiheessa, säännöllinen avustustyö alkoi vuonna 2011. Valitettavaa  on, että saamme jatkuvasti viestejä kontaktihenkilöiltä, että avuntarvitsijoiden määrä kasvaa vauhdilla. Sinä, joka tuet Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön työtä olet ollut mukana auttamassa köyhiä ja viemällä ruokaa ja evankeliuimia myös Albaniassa vuonna 2012. KIITOS!


Toukokuu 2012

Pastori Erion Sylarin lähettämiä kiitoskirjeitä RN-järjestölle:
"Olen yksi niistä, joka saa RN-apua. Minä ja perheeni olemme niin kiitollisia kaikille teille. Jumala siunatkoon teitä. Apu on suureksi avuksi ja tuli juuri oikeaan aikaan. Olen nähnyt myös monien muiden ihmisten onnelliset kasvot kun he saavat ruokaa. Olen nähnyt kuinka autatte ihmisiä ja siksi haluan sydämestäni kiittää teitä. Kiitän Jumalaa, että hän on laittanut sydämeenne halun auttaa ihmisiä tällaisessakin pienessä paikassa kuin Lushnje.Vielä kerran kiitos kaikesta ja siunausta!
Fjala e Jetes -seurakuntalainen"

"Olen leski ja kahden pojan yksinhuoltaja. Olen sairas ja työtön eikä minulla ole tarpeeksi rahaa selviytyäkseni. Olen vajaan vuoden saanut RN-apua. Minulla on vaikeuksia munuaisten kanssa, elän vain yhden munuaisen varassa. Helmikuussa olin hyvin sairas ja tarkastuksesssa kävi ilmi, että munuaisissa on tulehdus. Sain lääkkeet ja nyt voin taas hyvin. Kiitos teille avusta.
Maksuti"


Tammikuu 2012

Ruokkikaa Nälkäiset aloitti säännöllisen ruokajaon Albaniassa viime vuonna. Ruokaa ja lääkkeitä jaetaan Fjala e Jetes seurakunnan avustuksella kolmessa kaupungissa, Lac, Rreshen ja Lushnje. Lacissa ruokaa jaetaan slummialueella, romaanikylissä ja lasten keskuksessa, johon kerääntyy viikottain jopa 70 lasta eri slummeista.
Rreshenissä ruoka-apu kohdistuu monille sokeille ja invalideille.
Lushnjen kauopungissa kontaktihenkilöna toimii pastori ja lääkäri Erion Sylari, joka antaa vähäosaisille myös lääkeapua. Viime viikkoina johtuen kovista pakkasista Lushnjen kaupungissa on jaettu myös lämpöpattereita.