Dominikaaninen tasavalta 2008

Toukokuu 2008

Lähetyssaarnaaja Tim Johnson raportoi:

Tervehdys Santiagosta Dominikaanisesta tasavallasta. Ruokalähetykset, jotka saimme teiltä ovat olleet suunnattoman suureksi siunaukseksi koska olemme joutuneet kokemaan useita katastrofeja viime kuukausien aikana. Riisi -vihannesaterioita ja purkkiruokaa on jaettu yli 10 000 lapsiperheelle. Vuoden 2008 alkupuolella olemme saaneet johdattaa 2000 ihmistä Jeesukselle ruoanjakoprojektien yhteydessä. Feeding the Nations / Ruokkikaa Nälkäiset ruokaa on myös jaettu eri seurakuntiin, joista käsin sitä jaetaan lapsille useita kertoja viikossa.

Viime viikolla täällä oli valtava rankkasade ja osa kaupungista on tulvan peitossa. 45 taloa jäi veden alle. Olemme niin kiitollisia, että meillä oli ruokaa mitä viedä näille perheille. Äidit alkoivat välittömästi jo ennenkuin ehdimme lähteä alueelta, keittää riisiä. Erityisen palkitsevaa oli nähdä lasten hymyillen syövän maissia ja vihanneksia suoraan purkista.

Kun kaksi hurrikaania iski maahan viime vuoden lopulla saapui Feeding the Nations/Ruokkikaa Nälkäiset ruoka-apu nopeasti perille ja vielä nytkin ruokaa riittää jaettavaksi monille avun tarpeessa oleville. Alueilla, missä ruokaa on jaettu työttömyysprosentti on yli 50. Joka kerta ennen jakelua jaamme ilosanomaa. Olemme vierailleet myös kouluissa käsinukkien kera ja monet lapset ovat antanet elämänsä Jeesukselle. Ilman Feeding the Nations / Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön ruokaa kaikki tämä olisi jäänyt tekemättä. Kiitos vielä kerran!

Tammikuu 2008

Feeding the Nations / Ruokkikaa Nälkäiset lähetti hätäapua hirmumyrskyn uhreille Dominikaaniseen tasavaltaan vuoden 2007 lopulla. Ihmisille, jotka joutuivat kahden trooppisen hirmymyrskyn uhreiksi jaetaan paraikaa ruoka-apua. Feeding the Nations / Ruokkikaa Nälkäiset -järjestö vei hätäapuna saarelle riisiä, vihannessäilykkeitä, maissia, säilykekeittoja, papuja, perunoita ja säilykelihaa 58 000 kiloa. Alla Feeding the Nations/Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön kansainvälisen johtajan Randy Souzan lähettämiä kuvia alueelta.