Intia 2007
Marraskuu 2007
Ruokkikaa Nälkäiset jakaa tällä hetkellä koululounasta 800 köyhälle lapselle kuudessa eri kaupungissa, Delhissä, Dumkassa, Aligahrissa, Warangalissa, Theodorissa ja Kalkutassa. Marras -joulukuussa jaettiin lisäksi lahjoina villapaitoja 1815 lapselle Theodorissa, Sangrampurissa, Pakurissa ja Dumkassa. Myös 430 koululaista Sangrampurissa sai uudet kengät.
Päivi Sarjaston raportti Intiasta:
Lentokone laskeutui pääkaupunkiin Delhiin, mistä 20 tunnin junamatkan jälkeen saavuimme Kalkutan lähistölle Jhardhandin maakuntaan Jasidihin kaupunkiin. Sieltä jatkoimme autolla vielä 3 tuntia ja pääsimme Dumkaan, jossa asukkaita on 1 miljoona. Jhardhand on Intian köyhin maakunta ja joka puolella näimme lehmien ja vuohien seassa juoksentelevan puolialastomia, likaisia lapsia.
Pastori Jeyaraj Marc on paikallinen pastori, joka uskoo köyhyyden kierteen lasten elämässä katkeavan vain opiskelumahdollisuuden avulla. Koulun lapset ovat niitä köyhimmistä köyhimpiä, joilla ei olisi mitään tulevaisuutta ilman pastori Marcin tarjoamaa koulupaikkaa kristillisessä koulussa. Lähes kaikki lapset tulevat hinduperheistä. Vanhemmat eivät pysty ruokkimaan lastaan ja useimmille lapsille kouluateria on päivän ainoa kunnon ateria. Vierailin Dumkan ja Simaljoen kouluissa, missä Ruokkikaa Nälkäisten varoilla kustannetaan 100 oppilaan koululounas. Simaljoen kyläkoulussa ei ollut lautasia vaan jaoin ruokaa isoille lehdille mutta se sujui hyvin. Lapset saavat broileria kolmesti viikossa sekä lisäksi leipää, riisiä, vihanneksia, hedelmiä ja munia. Ruoka tehdään takapihan ulkokeittiössä ja sieltä tuli herkulliset tuoksut koko koulualueelle. Yksi terveellinen ateria maksaa vain 0,18 euroa.
Lapsille opetetaan Jumalan Sanaa päivittäin. Oli koskettavaa kuulla kuinka he ennen ruokailua kiittivät Jumalaa jokapäiväisestä leivästä ja siunasivat jokaista Ruokkikaa Nälkäiset -tukijaa, joka on antanut heille ruoan tänäänkin. Katsellessani näitä puhtaita, koulupukuisia koululaisia, jotka ennen olivat olleet likaisia, vaeltelevia lapsia, oli helppo ymmärtää, että Jeesus on antanut heille tulevaisuuden ja toivon.
Saadessaan ruoan päivittäin lapset kehittyvät normaalisti ja saadessaan opetusta heille avautuu mahdollisuus myöhemmin opiskella ja saada työtä. Pastori Marcin ja meidän yhteinen rukouksemme on, että näistä lapsista tulee tulevaisuudessa vahvoja kristittyjä ja mahdollisesti myös kristittyjä vaikuttajia hinduvaltaiseen yhteiskuntaan. Monet hinduperheet ovat tulleet lasten kautta kosketuksiin kristillisen seurakunnan kanssa ja muutama perhe on jo pelastunut ja liittynyt seurakuntaan.
![]() | ![]() | ![]() |
---|---|---|
![]() | ![]() | ![]() |
Syyskuu 2007
Intiassa köyhyys on liian monille jokapäiväistä arkea. Ruokkikaa Nälkäiset-järjestön kontaktihenkilö Anna Jakobsson kiertää ja etsiiniitä, joilla on puute elämän perustarpeista.
Anna Jakobsson raportoi:
Kiertelimme Katiman seudulla Pohjois-Intiassa. Matka sujui hyvin. Löysimmekansanheimon, jossa vain yksi ihminen oli käynyt peruskoulun ja pari opiskeliparaikaa. Kaikki muut olivat lukutaidottomia. Tällä seudulla suurin osaperheistä yrittää pärjätä noin 8 euron kuukausipalkalla. Näinepäoikeudenmukaista elämä voi olla.
![]() | ![]() | ![]() |
---|
Elokuu 2007
Kontaktihenkilömme Anna Jakobssonin raportti:
Tässä kuvaterveiset yhdestä niistä kouluista, jossa Ruokkikaa Nälkäiset jakaaruokaa. Päivän ateria yhdelle lapselle maksaa 0,18 euroa. Lapsille jaetaanlounas kuutena päivänä viikossa maanantaista lauantaihin. Annos sisältää riisiä,erilaisia vihanneksia, soijamakkaraa, lasin 6 % rasvaista maitoa. He saavatjopa banaanin jälkiruoaksi. Tähän kouluun on myös ostettu vedensuodatin, jottalapsille voidaan antaa puhdasta vettä.
![]() | ![]() | ![]() |
---|
Toukokuu 2007
Kuvaterveiset Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön kontaktihenkilöltäAnna Jakobssonilta Dumkasta.
![]() | ![]() | ![]() |
---|---|---|
![]() | ![]() | ![]() |
Helmikuu 2007
Ruokkikaa Nälkäiset jatkaa vuonna 2007 ruoanjakoa Intiassa noin 600 lapselle.Lapsille annetaan kirjaimellisesti tulevaisuus ja toivo, koska monille heistäkouluateria on päivän ainoa ateria. Lapsille on alettu jakaa terveellistäkoululounasta, jossa on runsaasti proteiinia. Yhden aterian hinta on vainnoin 0,18 euroa.
Yhteistyötahona toimii Birgitta Ekmanin säätiö, joka auttaa köyhiälapsia selviytymään antamalla heille ruokaa sekä opiskelumahdollisuudenkristillisessä koulussa.
Delhissä toimivassa koulussa on 97 esikoululaista ja ekaluokkalaista.Aligarissa oppilaita on 35 ja Theodorissa 450. Ilman näitä kouluja näillälapsilla olisi nälkä eikä heillä olisi mahdollisuutta saada minkäänlaistakoulutusta. Aligar on tunnettu monista tehtaistaan. Koulupäivä ajoittuuiltapäivään, koska suurin osa lapsista on työssä paikallisessa lukkotehtaassa.
Kontaktihenkilömme Anna Jakobsson kertoo, että lapset ovat nyt paljonpirteämpiä ja jaksavat keskittyä opiskeluun paremmin saadessaan ateriankoulupäivän aikana. He ovat saaneet myös enemmän "lihaa luiden väliin"ja vastustuskyky sairauksia vastaan on kasvanut.
![]() | ![]() | ![]() |
---|---|---|
![]() | ![]() | ![]() |