Sambia 2006

Joulukuu 2006

Kiitos sinulle, joka annoit lahjasi. Yhdessä me lääkitsimme, opetimme,ruokimme ja rakastimme Sambiaa, joka oli pannut toivonsa Jeesukseen.

Lokakuu 2006

Sambian presidentti Mwanawasa kääntyi kristittyjen puoleen ja pyysi apuaköyhien auttamiseksi. Maassa käynnistyi lokakuussa 2006 mittava avustusprojekti,jossa oli mukana viisi eri kristillistä tahoa.

Operaation aikana annettiin lääkäriapua 3000 ihmiselle, pidettiinevankelioimiskokouksia ja järjestettiin suuri evankelioimiskonsertti.Konsertissa, jota oli kerääntynyt kuuntelemaan noin 13 000 ihmistä, esiintyimessiaaninen juutalainen Paul Wilbur. Tilaisuudessa pelastui tuhansia ja paikanpäällä jaettiin 3000 Raamattua. Kokonaisuudessaan sambialaisille jaettiin 10 000Raamattua. Paikallisille järjestettyyn seminaarin osallistui 2000 hengellistäjohtajaa. Reilu 1,5 miljoonaa ruoka-ateriaa ja vitamiiniannosta kuljetettiinpääkaupungin Lusakan orpokoteihin ja slummialueen köyhille.

Sambian väkiluku on 11 miljoonaa.

Sambia on maailman kolmanneksi köyhin maa.

Sambiassa on toiseksi eniten maailmassa HIV-tartunnan saaneita ja aids-potilaita.

Sambian lapsista 10 % asuu kaduilla.

Sambiassa ihmiset näkevät nälkää.