Venäjä 2007
Käkisalmi, marraskuu 2007
Helli Juuselan raportti omalta evankelioimismatkalta Käkisalmella:
Ruokakassit, joita Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön tiimi jakoisyyskuussa, ovat avanneet meille monia uusiaevankelioimismahdollisuuksia Käkisalmella. Kylissä, joissa kiersimmePertti ja Anja Mäkelän kanssa, ei ole seurakuntia, mutta nyt yksityisetkodit ovat meille avoinna.
Eräs nainen kertoi meille kylässä käyneen vähän aikaa sittensuomalaisia, jotka jakoivat ruokakasseja. Kehui yläkerrassa asuvaninvalidimiehenkin saaneen ruokaa. Kerroimme olevamme samaa väkeä.
Tapasimme myös "kylän vanhimman". Hän oli kovin kiitollinen tuodustaruoka-avusta, ja nyt saamme julistaa niin monissa kodeissa kun vainehdimme ja jaksamme. Ruokkikaa Nälkäisten ruokakassit, kirjallisuus javaatteet, joita Pertti ja Anja Mäkelän johdolla jaoimme, on avannutihmisten sydämet evankeliumille.
Helli Juusela
Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön tiimiläinen
Viipuri, lokakuu 2007
Oli kuulas lokakuun päivä, kun saavuimme autollani Viipuriin MäkelänPertin ja Anjan kanssa. Oli aika ruokkia nälkäiset. Betel -kodinkokkitytön kiitoksista ei tuntunut tulevan loppua. Kun pitää laittaaruokaa 100 miehelle ja 30 naiselle sekä henkilökunnalle tietää mitenpaljon ruokaa siihen tarvitaan. Kodin johtaja oli lähdössä Ukrainaanperustamaan vastaavaa kotia entisille narkomaaneille ja nyt hänkin totesi:
-Nyt meillä on ruokaa myös tälle matkalle.
Entisen lastenkodin johtajan ammattitaidolla Anna valitsi sopivaatavaraa jaettavaksi vanhuksille, invalideille lapsille ja orvoille. Kuntavaroita lastattiin, jännitin kestääköhan Anatolin sairas Mersu tämänkuorman.
Uutena avustuskohteena oli juutalaisyhteisö, jossa paikallinen Leohoitaa vanhuksille ja sairaille suunnattua jakeluorganisaatiota.
Tällä kertaa emme ehtineet vierailla kodeissa, mutta saimme ollaviemässä elämän leipää kolmessa kokouksessa.
Suomessa ostetun ostoskärryllisen hinnalla saadaan Venäjällä ostettua 4-5 kärryllistä ruokaa. Näin sinun lahjasi moninkertaistuu.Toisinaan sitä tuntee, että voi antaa vain niin vähän. Kuitenkin, kunnäkee pienten raha-avustusten purojen muuttuvan Jumalan siunaamanaruokatavaroiden virraksi, josta riittää monille, ei voi kun kiittääJumalaa ja antajia.
Taisto Pursiainen
Ruokkikaa Nälkäiset tiimiläinen
![]() | ![]() | ![]() |
---|
Käkisalmi, syyskuu 2007
Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön työ Venäjän rajan tuntumassa laajenee. Uusiavustuskohde avautuu Käkisalmella. Seudun kylien "hiljainen köyhyys"huokuu toivottomuutta. Vähävaraisille, etupäässä vanhuksille ja invalideille,vietiin peruselintarvikkeita. Tiimiläiset otettiin vastaan hämmästyneinä jakiitollisina ja ihmisten sydämet olivat joka kodissa avoimet evankeliumille.
Ohessa Helli ja Jorma Juuselan raportti avustusmatkalta:
Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön ensimmäinen matka Käkisalmelle VenäjänKarjalaan tehtiin syyskuussa 2007. Järjestön edustajina olivat mukana Pertti jaAnja Mäkelä ja heidän kanssaan allekirjoittaneet Helli ja Jorma Juusela.
Olemme parin kolmen vuoden ajan tehneet evankelioimistyötä Käkisalmen alueenpienissä kylissä. Tällä matkalla oli tarkoitus käydä jo tuttujen kylien lisäksikahdessa uudessa kylässä. Ensimmäinen päivä kului matkustaessa, vasta illallaolimme perillä.
Ruokatavarat olimme tilanneet etukäteen paikalliselta kristityltä kauppiaaltaja hämmästykseksemme ruoka oli meitä varten jo valmiiksi pakattu kasseihin.Pastori Oleg ja tulkki Irina liittyivät tiimiimme. Pakattuamme Olegin autontäyteen ruokakasseja ja vaatteita ajoimme Pyhäjärven pohjoispuolelleSolnetsnajan kylään (Salitsanranta). Oppaana toimi "kylän vanhin"Kapitalina. Hän vei meidät vähäosaisimpien ja invalidien luo. Ihmiset ottivatmeidät liikuttuneina vastaan ja hämmästyneinä kyselivät, miksi jaatte meilleruokaa. Oli ilo kertoa heille kaikille Jumalan rakkaudesta ja rukoilla heidänpuolestaan. Ehdimme vielä ajaa Motornajan kylään (Vuohensalo) jakamaanlukuisan määrän ruokakasseja.
Seuraavana päivänä suuntasimme Potzinokin kylään (Alapuusti) 9 km Käkisalmestaetelään. Tässä kylässä olemme pitäneet kokouksia kulttuuritalossa noin kahdenvuoden ajan. Kokouksen jälkeen jätimme ruokaa kulttuuritalon johtajille, jotkajakavat sen lokakuun alussa vähävaraisille järjestettävässä tilaisuudessa.
Potzinokista matka jatkui Stepanjanovan kylään (Kaukola). Tässä kylässähengellinen työ aloitettiin 2,5 vuotta sitten. Saimme oppaaksi kylänkirjastonhoitajan, joka johdatti meidät lähinnä invalidien ja vanhuksien luo.Monet heistä liikuttuivat kyyneliin saadessaan yllättäen apua elämäänsä.Viimeinen kohde oli Melnikovan kylä (Räisälä). Tie oli todella huonossakunnossa, auton mittari näytti 20-30 km/t. Vähän myöhästyneenä päästiin perillepastori Olegin luo pitämään kotikokousta. Jätimme ruokatavaroiden jaon pienenseurakunnan huoleksi.
Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön ensimmäinen avustusmatka Käkisalmeen on tehty.Päällimmäisenä on toive, että tällaisen matkan voisi tehdä pian uudelleen. Olisuuri ilo katsella onnellisia avunsaajia ja nähdä kuinka ruoka-apukonkreettisesti auttaa evankeliumin sanoman vastaanottamista. Mieleen nouseehiljainen rukous kaikkien lahjoittajien puolesta. Monet heistä eivät ehkäkoskaan itse saa olla näkemässä ihmisten iloa saamastaan avusta, mutta siitähuolimatta he jaksavat antaa omastaan uskoen sen Herralle. Kiitämme kaikkiaRuokkikaa Nälkäiset -työn tukijoita, joita ilman tämä ei olisi ollutmahdollista.
![]() | ![]() | ![]() |
---|---|---|
![]() | ![]() | ![]() |
Moskova, toukokuu 2007
Ruokkikaa Nälkäiset vie ruoka-apua säännöllisesti paikallisten avulla yhteenorpokotiin Moskovassa. Tämän orpokodin kaikki lapset ovat kokeneet kovia.Seurakuntalaisista on tullut lapsille ystäviä, jotka tarjoavat heilleturvallisen sylin. Joskus ruoan lisäksi lapsia yllätetään lahjapaketeilla.
![]() | ![]() | ![]() |
---|
Viipuri, huhtikuu 2007
Pertti ja Anja Mäkelän johdolla vietiin avustusta Viipurin seudun köyhillehuhtikuussa 2007. Tällä kertaa mukana oli kuuden hengen tiimi. Tiimiläisetkiersivät kodeissa paikallisten kristittyjen kanssa ja veivät henkilökohtaisestiavustuspaketteja köyhille. Elämän perustarpeita jaettiin erityisestiinvalideille ja vanhuksille - niille, jotka eivät pysty itse huolehtimaanitsestään. Ruokaa varastoitiin paikallisen seurakunnan ja invalidiyhdistyksentiloihin tulevia kuukausia varten.
![]() | ![]() | ![]() |
---|---|---|
![]() | ![]() | ![]() |
Moskova, helmikuu 2007
Marino on hoitokoti, johon tuodaan kaduilta löydetyt vaikeasti sairaatihmiset. Heidät pestään ja desinfioidaan, minkä jälkeen he pääsevät lääkärinvastaanotolle. Monia on pystytty pelastamaan.
Kuntoutuskeskuksessa hoidetaan noin 500 ihmistä. Ruokkikaa Nälkäiset viesäännöllisesti ruokaa tähän keskukseen ja paikalliset seurakuntalaiset käyvätviikottain pitämässä heille hengellisen kokouksen. Petr Prelin, joka onRuokkikaa Nälkäiset -työn vastuuhenkilö Moskovassa, kertoo että kokouksissa käynoin 300 ihmistä ja satoja on pelastunut viimeisen kolmen vuoden aikana.
![]() | ![]() | ![]() |
---|